Etusivulle

ERITYISPÄIVÄHOIDON KONSULTAATIOPALVELU ELTO-PANKKI

buttonit-oranssi

Edufin tarjoaa kunnille ja päivähoidon organisaatioille mahdollisuuden hankkia erityispäivähoidon korkeaa osaamista kehittämästään ELTO-pankista. ELTO-pankin toiminta-ajatuksena on tarjota erityispäivähoidon osaamista niille kunnille, joilla ei ole omaa erityislastentarhanopettajaa.

ELTO-pankin toiminnan tavoitteena on tarjota ja viedä erityispäivähoidon osaamista ja tietämystä kuntiin, jonne sitä ei joko resurssien puutteen, erityispäivähoidon tarpeen rajallisuuden tai muiden syiden vuoksi ole muuten ollut mahdollisuutta saada.

TOIMINTAMALLI

Toiminta perustuu tehokkaaseen ja lyhytkestoiseen lähikonsultaatioon, puhelin- ja sähköpostikonsultaatioon. Tavoitteena on, että ongelmatilanteet hoidetaan nopeasti ja tehokkaasti, lapsen ja perheiden tilanteesta käsin.

Toimintamallissa ELTO palvelee paikallisia kuntia antamalla heille konsultaatiota erityistä hoitoa ja kasvatusta vaativien lasten tunnistamiseen, edelleen tutkimuksiin ja/tai kuntoutukseen ohjaamiseen sekä erityiskasvatuksen menetelmiin.

Päiväkotien lisäksi toiminnan tavoitteena on palvella myös perhepäivähoitoa. Lapsen vanhempien tarpeet otetaan huomioon ja heitä tuetaan mahdollisuuksien mukaisesti.

Konsultointi tapahtuu alussa lähikonsultaationa (henkilökohtainen tapaaminen). Jatkossa käytetään lähikonsultaation lisäksi etäkonsultaatioina puhelimen ja sähköpostin avulla. Myös paperilomakkeiden ja –materiaalien käyttö on mahdollista.

TIEDUSTELUT JA TILAUKSET

Edufin, Birgitta Tuominen p. 09-8294 431
birgitta.tumominen(at)printel.fi

HYÖDYT

- Päivähoidon työntekijät saavat ammattitaitoista apua ongelmiin ja parempia valmiuksia erityispäivähoidon kysymysten hoitamiseen
- Lasten kehitystä voidaan tukea oikeilla toimenpiteillä
- Erityispäivähoidon osaamista on käytössänne aina kun sitä tarvitsette
- Voitte budjetoida erityispäivähoidon asiantuntijapalvelut tarkasti