Etusivulle

JULKAISUT

PIENESTÄ LAULUSTA ISO ILO:   Tuuli Paasolainen 2009pienestä-laulusta-1_pieni03

Kirja sisältää iloisia ja toimivia lastenlauluja keho- ja rytmisoitinsovituksineen.
Kirja antaa virikkeitä toimivien musiikkihetkien suunnitteluun.
Pienimmissä lauluissa on huomioitu tietoisesti vähäsanaisuus, mikä on tärkeää laulujen omaksumisen kannalta. Kaikki laulut perustuvat kolmelle soinnulle ja käyvät mainiosti mm. kanteleensoitonopetukseen.

Kirjan laulut löytyvät mukana tulevalta äänitteeltä laulettuna pianonsoiton
säestyksellä. Kirjan avulla lisätään aikuisen ja lapsiryhmän välistä vuorovaikutusta musiikillisin keinoin ja vahvistetaan lapsen kokonaispersoonallisuuden
kasvua sekä yksilönä että ryhmän jäsenenä. Kirjan materiaali sopii vauvaikäisistä
koulun 2. luokkalaisiin.

Tuotenumero: 86104
Hinta: 38,50 € + alv 8%

 


ARVIOINNISTA OPIKSI, Havainnointi, arviointi ja suunnittelu varhaispedagogiikassa:
Johanna Heikka, Eeva Hujala, Leena Turja 2009arvioinnista_opiksi_100pxl

Kirja on suunniteltu varhaiskasvatusalan opiskelijoiden, opettajien ja muiden kasvattajien käyttöön. Se tarjoaa tietoa arvioinnin merkityksestä ja eri menetelmistä toteuttaa arviointia osana laadukasta varhaisvuosien pedagogiikkaa. Lähtökohtana ovat sekä alan ajankohtainen teoriaja tutkimustieto että valtakunnalliset varhaiskasvatuksen suunnittelua linjaavat asiakirjat. Kirja uudistaa varhaiskasvatuksen käytäntöjä antaen välineitä varhaispedagogiikan toteuttamiseen ja lapsen oppimisen tukemiseen lapsilähtöisenä ja kasvuympäristöön liittyvänä ilmiönä. Kirjan tekijät toimivat varhaiskasvatusalan tutkimus-, kehittämis-, opetus- ja opettajankoulutustehtävissä. Asiantuntemukseensa perustaen he ovat kehittäneet kirjassa esiteltävän lapsikohtaisen arvioinnin mallin kaikkien niiden käyttöön, jotka vastaavat lapsen yksilöllisen varhaiskasvatussuunnitelman tai esiopetussuunnitelman laadinnasta ja toteuttamisesta.

Tuotenumero: 86105
Hinta: 32€ + alv 8%


PÄIVÄHOIDOSTA VARHAISKASVATUKSEEN: Hujala, Puroila, Parrila, Nivala (v.1998)

Kirja antaa perustaa modernin varhaiskasvatuksen linjautumiselle uusimman tutkimuksen pohjalle. Kirjoittajina toimivat varhaiskasvatuksen tutkijat, joiden omien tutkimusten pohjalta kirja nousee

Hinta: 18,50€ + alv 8%


KOHTAAMISOPPIA ( Työkirja tunne- ja vuorovaikutustaitojen
kehittämiseen päivähoidon asiakastyössä) (v.2007)

Osaammeko kuunnella ja keskustella? Vai tarjoammeko keskustelun sijasta monistetun listan säännöistä, joita vanhempien odotetaan noudattavan.

Jari Tiensuun KOHTAAMISOPPIA- työkirjassa vastataan näihin kysymyksiin- tilaa omasi!.

Hinta: 13,90€ + alv8%


EI OLE SAMA KUKA LASTASI KASVATTAA (v.2005)

Erityislastentarhanopettaja Jari Tiensuu tarkastelee kirjassaan päivähoidon laatutekijöitä sellaisena kuin ne päivähoidon arjessa näyttäytyvät.

Hinta: 18,50€ + alv 8%

 

 


UUDISTUVA ESIOPETUS: Eeva Hujala (v.2002)

Uudistuva esiopetus käsittelee oppimista varhaislapsuudessa. Se on ensisijaisesti kohdistettu 6-vuotiaiden esiopetukseen, mutta kirjan pohdinnat oppimisen pedagogiikasta soveltuvat koko varhaiskasvatuksen kenttään.

Kirjan lähtökohtana on lasten oman aktiivisuuden esiin nostaminen, oppimismotivaation synnyttäminen ja vanhempien mukaan ottaminen esiopetukseen sekä opettajien roolin korostaminen lapsen oppimisen ohjaajana.

Hinta: 7,40€ + alv 8%


PÄIVÄKOTIARJEN RIKKAUS: Anna-Maija Puroila (v.2003)

Kirjassa kuvataan ja analysoidaan sitä, millaiseksi päiväkodon työntekijän arkinen työ muotoutuu. Kirja perustuu KT Anna-Maija Puroilan keväällä 2002 valmistuneeseen väitöskirjatutkimukseen “kohtaamisia päiväkotiarjessa, Kehitysanalyyttinen näkökulma varhaiskasvatustyöhön”.


Hinta: 7,40€ + alv 8%


PUHEENVUOROJA LAPSISTA JA VARHAISKASVATUKSESTA: Eeva Hujala ( toim.)
 (v.2001)
Kirjan tavoitteena on synnyttää ja ylläpitää keskustelua varhaiskasvatuksen ajankohtaisista teemoista. Kirjassa paneudutaan lapsilähtöisyyteen, lapsen vertaissuhteisiin ja esiopetukseen. Kirjoittajat kohdistavat sanottavansa kentän työntekijöille, opiskelijoille ja heidän kouluttajilleen. Kirja käsittelee asioita tutkimustiedon avulla käytännönläheisesti.

Kirjoittajina ovat FT Jarmo Kinos, KL Eeva-Liisa Kronqvist, YTT Anja-Riitta Lehtinen, KM Hannele Kess ja FT Eeva Hujala

Hinta: 7,40 € + alv 8%

Tilaus

Kirjojen tilaukset sähköpostitse:
edufin@printel.fi
puhelimella numerosta 09- 823 3040
tai alla olevalla tilauslomakkeella

Toimituskulut:
1 kpl 5€
yli 1 kpl 12€

 

 Pienestä laulusta iso ilo
 kpl.


 Arvioinnista opiksi
kpl.

Päivähoidosta varhaiskasvatukseen
kpl.

Kohtaamisoppia
 kpl.

 Ei ole sama kuka lastasi kasvattaa
 kpl.
 

 Uudistuva esiopetus
 kpl.

 Puheenvuoroja lapsista ja varhaiskasvatuksesta
 kpl.

 Päiväkotiarjen rikkaus
 kpl.


Nimi:
Osoite:
Postinumero:
Postitoimipaikka:
sähköposti:
puhelin: